Kesäkuun 2016 loppuneet

Jes, on taas kuukauden suosikkipostaukseni aika! Kesäkuu meni lähes huomaamatta ostolakkoillessa (okei, ostin second handina yhden MACin huultenrajauskynän) ja myös loppuneiden tuotteiden saldo on mitä mukavin, eli kesäkuu oli kosmetiikkarintamalla erittäin hyvä. Katsotaas, mitä tässä kuussa tyhjentyi.

Käytin loppuun pari minikäsivoidetta. Dermosilin Sauna & Spa-käsivoiteessa oli ihastuttavan makean raikas tuoksu ja kosteutustehot olivat hyvät nopeasta imeytyvyydestä huolimatta. Ehdottomasti jatkoon! Thisworksin käsivoide on napattu häämatkalla hotellista. Siinä oli aavistuksen pistävän vahva sitruksinen tuoksu ja heikohkot kosteutustehot, joten en ostaisi tätä itse.

Tykkäsin ACOn Wild Honey With A Touch Of Vanilla-vartalovoiteesta alusta loppuun asti todella paljon ja voisin ehdottomasti ostaa tätä joskus lisää. Voiteen kosteutustehot olivat hyvät, mutta samalla tuote imeytyi nopeasti, eikä se jättänyt iholle klähmäistä tunnetta. Tuoksu oli ihastuttava ja tarpeeksi mieto. Tuotteesta voi lukea lisää hetki sitten kirjoittamastani postauksesta.

Herbina Mango Spa Ravitseva Vartaloemulsio* on hinta-laatusuhteeltaan loistavaa kamaa. Edullinen 400ml tuotetta sisälllään pitävä pönikkä sisälsi kosteuttavaa, mutta koostumukseltaan hyvin kevyttä vartalovoidetta, jota tykkäsin käyttää niin aamuin kuin illlonkin. Voisin tätäkin ostaa lisää. Postaus.

Kolmas loppunut vartalovoide oli 70ml purtilo Ritualsin Magic Touch Cherry Blossom & Rice Milk Ultra Rich Whipped Body Cream. Tämä oli jännä tuote, että se tuntui iholle levitettäessä paksulta ja lähes voimaiselta, mutta se kuitenkin hävisi ihoon, eikä tuntunut erityisen kosteuttavalta vaan ennemmin jopa jotenkin kuivalta. Tykkäsin tästä silti niin paljon, että aion ostaa tätä lisää, sillä tuoksu oli aivan omaa luokkaansa. Rituals on muutenkin se merkki, jonka tuotteita aion hankkia jatkossa sitten, kun jemmani ovat tyhjentyneet. Käytin tätä silloin kun halusin oikein nauttia vartalovoiteen levittämisestä.

RFSU Easy Shavin’ Intim Shaving Gel oli hyvä tuote silloin, kun halusi nähdä vähän tarkemmin mistä ihokarvoja höyläilee pois. Tässä on geelimäinen, mutta hiukan tahmea koostumus, joten se ei valu pois kostealtakaan iholta ennen aikojaan. Voisin ostaa tätäkin lisää. 200ml tuubi oli erittäin riittoisa.

Somersets Maximum Glide Tough Stubble on miehille tarkoitettu tuote, mutta minä käytin sitä tyytyväisenä ja aion ostaa sitä jatkossakin lisää. Tämä valmistelee ja pehmentää ihon ennen ihokarvojen höyläämistä, jotta karvanpoisto olisi mahdollisimman hellävaraista. Kirjoitin tuotteesta aiemmin enemmän täällä.

Käytin myös minikokoisen suihkugeelin Thisworksilta. Tästä minulla ei ole erityisempää mainittavaa. Hyvin tavanomaista ja melko pesevää sitruksisen tuoksuista suihkugeeliä kätevän kokoisessa pakkauksessa.

Pesutuotteista loppui Ritualsin ihana Ritual Of Shakura Caring Shower Oil. Tuote ei ollut kovin riittoisaa, joten se kesti miehen ja minun päivittäisessä käytössä alle kuukauden. Pesuöljyn koostumus oli juoksevaa öljyä, joka pesi ihon hellävaraisesti ja jätti sen aavistuksen kosteutetun tuntuiseksi. Parasta tässäkin Ritualsin tuotteessa oli tuoksu. Ostan ehdottomasti näitä suihkuöljyjä lisää, kunhan entiset on ensin käytetty loppuun. Yksi tuolla jo odotteleekin onneksi kylppärissä.

The Body Shop Banana Conditioner selvitti tukan melko mukavasti, jos sitä käytti kerralla tarpeeksi paljon. Pullossa näyttää hämäävästi olevan vielä paljon tavaraa, koska kääntelin pulloa juuri ennen kuvaamista, mutta se loppui eilisen aikana miehen käytettyä sitä vielä kerran pitkään tukkaansa. Banana Shampoo jätti tukkani hiukan takkuisen tuntuiseksi, mutta tykkäsin siitä silti sen ihanan tuoksun vuoksi. Ostan näitä varmasti joskus lisää, kun eteen sattuu sopiva tarjous. Postauksestani voi lukea tuotteista lisää.

Tykkäsin aivan yllättävän paljon ACO Protecting Day Creamista* ja jäin hiukan jopa kaipaamaan tätä. Runsaan tuntuinen ja raikkaan tuoksuinen kasvovoide söpössä purkissa – en keksi mitään pahaa sanottavaa tästä. Postaus.

Elivon herkälle iholle tarkoitettu Puhdistusvaahto on uusi suosikkini vaahtoputsareista ja tämä oli jo ainakin kolmas tai neljäs käyttämäni pullo. Ostan tätä varmasti lisää, sillä tuote on vaahtoavaksi puhdistustuotteeksi riittoisaa, koostumus on ihanan paksu ja kermainen ja tuoksu erittäin hyvä. Nyt kun käytössäni on Dermosilin vastaava vaahtoputsari, huomaan miten paljon riittoisampaa tämä oikeasti on. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Lush Cup O’ Coffee Face And Body Mask oli erittäin rouhea, kahvin tuoksuinen kuorinta-aine, jota käytin enimmäkseen kasvoilla. Tajusin kuitenkin sen olevan kasvojeni iholle aivan liian tujua, joten käytin tämän jämät vartalon kuiviin kohtiin, kuten kyynärpäihin. Tämä on kahvin ystävälle aika ainutlaatuinen tuote, joten tulen hankkimaan tätä varmasti joskus lisää. Postaus.

Sain käytettyä loppuun myös yhden seerumin, mikä on nykyisen seerumitilanteeni huomioon ottaen oikein hyvä juttu. Olen tosin ostanut tätä jo uuden pullon, joten… :D Guerlain Météorites Oxygen Care Moisturizer & Radiance Booster* on mielestäni ennemminkin ihoa heleyttävä ja meikin alle sopiva pohjustustuote kuin pelkkä seerumi. Ihastuin tähän ensimmäisestä kokeilukerrasta lähtien ja tiesin, että tätä on saatava lisää. Tämä tuoksuu meteoriiteilta! Ostin toukokuussa laivalta uuden pullon tämän blogin kautta saadun tilalle. Tuotteesta voi lukea enemmän tästä postauksesta.

Palmer’sin voidepuikosta ovat jo tekstit kuluneet pois, mikä kertoo siitä, että tämä oli minulla käytössä ikuisuuden. Superriittoisa puikko oli tarkoitettu ihon kuiviin kohtiin monituotemaisesti käytettynä, mutta minä käytin tätä huulirasvana. Tätä en enää ostaisi lisää, kun vihdoin sain tämän yhdenkin kulutettua loppuun.

Rexona Biorythm Anti-Perspirant on sopivan miedon tuoksuinen ja hoitaa hommansa moitteettomasti, joten tulen ostamaan tätä lisää. Plussaa helposta saatavuudesta ja edullisesta hinnasta.

Viktor & Rolfin Flowerbomb edp:n piti tulla osaksi seuraavaa pannuprojektiani ja päätyä tehokäyttöön, mutta muutin mieleni. Tuoksu on minusta hyvä, mutta omistamani pullo alkaa olla jo niin vanha, että tuoksu on muuttunut. Tämä muistuttaa myös erittäin vahvasti monista menneeseen kuuluvista asioista ja ihmisestä, joka en koe olevani ollut enää vuosiin. Tämä saa siis lähteä, vaikka sitä neljäsosa on vielä jäljellä.

Rimmel Super Speed Volume Flash Mascara* oli tässä kuussa ainoa loppunut meikkituote. Tämä ei ollut mielestäni parhaasta päästä Rimmelin ripsivärejä, olen kokeillut merkiltä parempiakin. Tämä toi ripsiin paljon pituutta, mutta tuuheutta en saanut tällä riittävästi. Tämä oli myös melko sottaavaista, joten en itse ostaisi.

Sain kulutettua pois myös pienen kansan näytteitä ja totuuden nimessä näitä olisi ollut enemmänkin, mutta en jaksanut kantaa reissuista kaikkia roskia kotiin. Mieleenpainuvin näistä oli Philosophyn No Reason To Hide Instant Skin-Tone Perfecting Moisturizer SPF 20, joka osoittautui erittäin kosteuttavaksi ja pehmeästi levittyväksi sävyttäväksi päivävoiteeksi. Tästä pienestä pussista sai tehtyä kevyen ja luonnollisen meikkipohjan kolmena päivänä. Tämä jäi kiinnostamaan erittäin paljon, sillä kosteuttavat meikkipohjat ovat omalle iholleni ihan parhaita. Muista näytteistä ei nyt tällä kertaa enempää.

Näkyikö loppuneiden joukossa tällä kertaa kiinnostavia tuotteita?

Ihanaa heinäkuuta ihmiset! Palataan asiaan taas kuukauden päästä. :)

*Tuote saatu blogin kautta.

Katsaus pannuprojektiin

Aloitin maaliskuussa uuden pannuprojektin, johon kuului useampi meikkituote sekä yksi tuoksu. Tänään katsellaan yhdessä miten projektini on edistynyt. Olen totta puhuen unohtanut muutaman tuotteen olemassaolon, joten ne eivät ole juurikaan kuluneet. Joidenkin tuotteiden kohdalla olen taas edistynyt todella mukavasti.

Pannuprojektissa on siis kyse siitä, että haluan saada tietyt tuotteet käytettyä kokonaan loppuun. Lainaan hiukan tekstiä edellisestä pannuprojektipostauksestani: Pannuprojektin ideana on ottaa tiettyjä tuotteita aktiivikäyttöön ja yrittää joko saada käytettyä niitä enemmän kuin ennen tai saada käytettyä ne kokonaan loppuun. Omalla kohdallani projektin tarkoituksena on saada nämä mukaan valitut käytettyä ihan kokonaan loppuun, ei vain lisätä käyttöä. Valitsin mukaan tuotteita, jotka haluan jostain syystä pois kätköistäni, mutta jotka ovat kuitenkin niin kivoja, että ne ansaitsevat tulla käytetyiksi eikä esim. pois heitettäviksi.

Tästä projekti lähti maaliskuussa liikkeelle:

Mukana projektissa ovat olleet Lumenen aurinkopuuteri, Guerlainin kivipuuteri, MACin Studio Sculpt-meikkivoide, MACin extra dimension-luomiväri Round Midnight, Wet’n Wild Brulé-luomiväri, Paesen musta rajauskynä, Urban Decayn ruskea West-rajauskynä, Viva La Divan ja Goshin nudepunat sekä Dior Addict 2 edt.

Tältä projektin tuotekasa näyttää nyt:

Olen saanut kulutettua loppuun Wet’n Wildin Brulé-luomivärin ja Diorin Addict 2-tuoksun. MACin Sculpt-meikkivoiteen kiikutin Back2MACina MAC-pisteelle kuultuani etteivät meikkivoiteet enää pian kelpaisi B2M-tuotteiksi. Sen koostumus oli iholleni aivan liian paksu ja itse tuotekin alkoi olla jo niin vanha, että en jaksanut yrittää kuluttaa sitä väkisin loppuun. Olen luultavasti heittänyt pois myös Goshin nudepunan, sillä en löydä sitä mistään. Muistelen, että olisin huomannut sen koostumuksessa jo jotain muutosta. Ei pilaantuneita meikkejä kannata käyttää väkisin loppuun.

Mukavaa kulumaa olen saanut Urban Decayn rajauskynään, Viva La Divan punaan, Lumenen aurinkopuuteriin ja Guerlainin kivipuuteriin. Tuo Lumene tulee edelleen kestämään ikuisuudelta tuntuvan ajan. Se on nyt ollut minulla jo pari vuotta mukana näissä pannuprojekteissa. :D

 

Ainoat projektituotteet, jotka eivät ole kuluneet lähes yhtään, ovat MACin Extra Dimension-luomiväri ja Paesen rajauskynä. Ajattelin hylätä projektista tuon MACin luomivärin, sillä varsinkaan kesällä minun ei tule käytettyä noin tummaa sävyä. Jaksan muutenkin meikata nykyään niin harvoin, että kun vihdoin meikkaan, käytän mieluummin sellaisia tuotteita, joita minun tekee oikeasti mieli käyttää.

Guerlainin kivipuuterista on muuten mainittava sen verran, että se on ollut mitä palkitsevin tuote pannuprojektiin. Pannussa tuntuu olevan aivan älyttömän vähän tavaraa (7g) ja se kuluu aivan supernopeasti satunnaisemmallakin käytöllä. Jotenkin koen tämän jopa hiukan huijaukseksi, sillä tuo puuteri on kuitenkin normaalihintaan melko tyyris. Minua nopea kuluminen ei tällä kertaa toki haittaa yhtään, päinvastoin. ;)

Tykkään siinä määrin pannuprojekteista ideana, että aion valita lähiaikoina uudet tuotteet tehokäyttöön ja jatkaa myös postauksia aiheesta. Seuraavaksi katsellaan kuitenkin taas kuukauden loppuneita, eli vuorossa on henkilökohtainen suosikkipostaukseni. :)

Oletteko te aloittaneet lähiaikoina uusia kosmetiikkaan liittyviä projekteja?

Kuulumisia

Tänään haluan kertoa teille hiukan viime viikkojen kuulumisia. Kuvituksena on sekalaisia Instagram-otoksia viime viikoilta. Yhdistetty blogin ja henkilökohtaisen elämäni Insta-tili löytyy muuten blogin sivupalkista. En ole tainnut siitä ennen mainitakaan, vaikka se tuossa on ollut jo kohta varmaan vuoden verran.

13535711_10153701040473519_1661102603_n

Tänään minulla ja miehellä alkoi kymmenen päivän miniloma. Suunnitelmissa on kiertää Suomea moottoripyörällä ja vierailla eri ihmisten luona. Tämä sopii minulle mainiosti, sillä en keksi mitään terapeuttisempaa kuin istua moottoripyörän kyydissä maisemien vaihtuessa ja päässä erilaisia ajatuksia pyöritellessä. Stressitasoni on alkanut taas kohota pilviin heinäkuisten hääjuhliemme ansiosta ja tuon tuosta huomaan miettiväni mitä kummallisimpina ajankohtina hääkakun koristetta, lautausliinoja tai keskeneräistä hääohjelmaa. Moottoripyöräillessä osaan jo hiukan ohjelmoida ajatuksiani kevyempiin ja vähemmän stressaaviin asioihin ja nollata päätäni vain olemalla. (Ei sillä, että lautasliinojen pohdinta olisi kovin raskasta, mutta tajuatte varmaan pointin.) Koska juhannuksen sää näyttää aika ankealta, ostin jopa sadepuvun. Sellaisen mahdollisimman vähän sadepuvulta näyttävän ja mahdollisimman nätin.

13522389_10153701040678519_412983971_n

Hääjärjestelyistä sen verran vielä, että suuri kivi putosi harteilta, kun keksin vihdoin teemavärit häihimme. Nyt on huomattavasti helpompaa suunnitella koristeita ja juhlapaikan laittamista. Värit ovat musta ja valkoinen, eli tosi värikästä. :D

Olen ollut huomaamattani ostolakossa lähes koko kesäkuun (tämä piti toki tarkistaa blogista, etten siellä ole esitellyt mitään unohdettuja ostoksia). Olen ostanut vain deodoranttia ja muuta pientä tarpeellista, enkä ole edes kaivannut mitään uutta purkkipuolelta. Toukokuista laivarepsahdusta lukuunottamatta olen siis ostolakkoillut kohta pari kuukautta. Aion ehdottomasti jatkaa tätä, siellä suuntaamme elokuussa häämatkalle, josta varmasti tulee osteltua vaikka mitä.

13510587_10153701041273519_976657227_n

Olen ideoinut asuntomme sisustusta hiukan uusiksi ja saanut aikaan jopa sen verran, että raahasin Ikean Alex-laatikoston täyteen ahdetusta makuuhuoneesta olohuoneeseen. Kahdeksalla laatikolla varustettu Alex oli aikoinaan täynnä kosmetiikkaa, ihan joka ikinen laatikko. Nyt kaikki Alexissa majaileva käyttöön ottoa odottava kosmetiikka mahtuu kahteen laatikkoon, mistä olen todella ylpeä! Saan ihan oikeasti ehkä jopa käytettyä kaiken tällä hetkellä omistamani kosmetiikan, jos meikkejä ei lasketa…

13522428_10153701041698519_2044771548_n

Haaveilen tällä hetkellä minimalistisesta meikkiarsenaalista, eli haluaisin tehdä meikkieni suhteen samanlaisen suursiivouksen kuin tein vaatteilleni keväällä. Olen jo aloittanutkin projektin, sillä olen vihdoin päässyt yli niistä pohdinnoista, joita olen meikkien radikaaliin vähentämiseen liittyen vatvonut. Mietin pitkään monenlaisia mitä jos-ajatuksia. Mitä jos kadun meikkieni myymistä tai eteen päin antamista, mitä jos haluankin jonain päivänä käyttää pois antamaani huulipunaa, mitä jos haluankin ostaa uutta tilalle, jolloin vähennysprojektin lopputulos on yhtä tyhjän kanssa. Tiedän nyt, että en tule katumaan tätä, koska liian suuri meikkimäärä on aiheuttanut lähinnä päänvaivaa ja säilytysongelmia jo yli vuoden ajan. En vain ole enää ihminen, joka käyttäisi violettia luomiväriä ja näin ollen tarvitsisi kahtakymmentä eri sävyä violettia.

13536022_10153701061133519_369740110_n

On ihanaa päästä juhannukseksi pois kotoa ja mökkeilemään. En olisi koskaan uskonut sanovani, että on ihanaa päästä pois kotoa, mutta viime aikoina taloyhtiömme on alkanut muuttua huomattavasti levottomammaksi. Tämä huolettaa ja harmittaa yllättävän paljon, kun asunnon on mennyt ostamaan omaksi. Aiemmin vuokralla asuessa tällainen ei olisi varmaankaan vaikuttanut niin suurelta asialta, koska olisi ollut helpompaa vain muuttaa pois. 50-luvun kerrostalot ovat ihania, mutta äänieristyksen puute meinaa kyllä välillä tehdä hulluksi.

Mitä teille kuuluu? Millaisissa merkeissä te vietätte juhannusta? 

Kaikille lomalaisille haluan toivottaa ihanaa kesälomaa ja töissä vielä puurtaville jaksamista! Palailen blogin pariin luultavasti taas ensi viikolla loppuneiden tuotteiden postauksella.

Miten hoidan ihoani – suosikkituotteet juuri nyt

Minulta kysytään välillä sähköpostitse miten ja millaisia ihonhoitotuotteita käytän, ja vaikka yksittäisiä tuotteita nähdäänkin blogissa usein, en ole tainnut kirjoittaa teille varsinaisesta ihonhoitorutiinistani kokonaisuudessaan pitkään aikaan. Edellisestä vastaavanlaisesta postauksesta on ainakin pari-kolme vuotta aikaa, joten ajattelin pitkästä aikaa tehdä tällaisen. Saan tässä kätevästi yhdistettyä myös hieman sellaisten tuotteiden esittelyä, joista en ole saanut vuosien saatossa koskaan aikaiseksi kirjoittaa omaa postaustaan, vaikka ne olisivat ehdottomasti sellaisen ansainneet.

Minulla on tällä hetkellä käytössä muutamia hieman uudempia tuotteita, jotka ovat jo vakiintuneet osaksi päivittäisiä puhdistus -ja kosteutusrutiineja, mutta myös monia vanhoja tuttuja ja hyväksi havaittuja tuotteita, joita olen ostanut uudestaan ja uudestaan.

Aloitetaan ihon puhdistuksesta. Tällä nelikolla puhdistan kasvoni niinä iltoina, kun olen meikannut. Purkit eivät ole kuvassa siinä järjestyksessä jossa niitä käytän, eli joudumme hieman hyppelehtimään.

Poistan aina ensin silmämeikit vedenkestävälle meikille tarkoitetulla tuotteella. Vaihdoin Garnierin silmämeikinpoistoaineeni tuttuun ja turvalliseen Lumenen silmämeikinpoistoaineeseen, kun sain pullonjämät ystävältäni Pirjolta. Tämän loputtua aion käytellä loppuun hamstraamani Garnierit, mutta nautin nyt tässä välissä hetken tästä tehokkaasta putsarista, jonka kanssa saan oikeasti viimeisetkin meikinjämät pois ilman että seuraavana aamuna peilistä katsoo panda.

Kasvomeikin poistan Colosén puhdistusemulsiolla*. Olen ihastunut tähän kovasti, vaikka olin taas totutun asennevammainen ja ennakkoluuloinen tätä kohtaan aluksi, kuten olen nykyään aina puhdistusmaitojen kanssa. Tämä ei ole nopein tapa poistaa meikkejä, mutta iho tulee todella puhtaan ja pehmeän sekä kosteutetun tuntuiseksi. Silmien lähellä en halua tätä käyttää, sillä tämä kyllä kirvelee herkemmillä ihoalueilla. Tässä on tosi vahva tuoksu, johon olen myöskin ihastunut. Minusta ja puhdistusemulsiosta on tullut hyvät kaverit, aika yllättävää sanoisin.

Käytän aina kaksoispuhdistusta päivinä, jolloin olen meikannut, joten Colosén putsarin jälkeen surruuttelen ihon Clarisonic-kasvoharjalla (puuttuu kuvasta, mutta ei hätää, olen näpyttelemässä siitä vihdoin omaa postaustaan!) ja Sensain Silky Purifying Milky Soapilla. Tämä on holy grail-putsarini, jota olen käyttänyt monen monta pulloa. Superriittoisa, kermaisesti vaahtoutuva putsari puhdistaa ihon todella tehokkaasti ja tuoksuu mielettömän hyvältä. Iho jää aavistuksen kuivaksi tämän jäljiltä, mutta siihen auttaa tehokas kosteutus.

Olen ottanut taas tavaksi käyttää kasvovettä puhdistuksen päätteeksi laiminlyötyäni tätä tapaa useita vuosia. En edelleenkään pidä kasvoveden käyttöä välttämättömyytenä, mutta onhan se mukava lisä iltarutiineihin. Colosén Ruusukasvovesi* raikastaa ihon ja valmistelee sen hoitotuotteille. Tässä on todella vahva ruusun tuoksu, josta kyllä pidän yllättävän paljon.

Aamuisin sekä meikittöminä päivinä iltaisinkin puhdistan ihon kevyemmillä tuotteilla. Rakastan erilaisia vaahtoputsareita ja tällä hetkellä kierroksessa on Dermosilin Vitamin E-sarjan puhdistusvaahto. Tämä ei ole aavistuksen höttöisen koostumuksensa puolesta suosikkini, mutta Elivon vaahtoputsari pääsi juuri loppumaan. Puhdistusvaahto on kätevä apuri nopeaan ja helppoon kasvojen pesuun. Meikkejä nämä eivät poista, mutta iho puhdistuu hellävaraisesti.

Misellivedet ovat toinen suosikki-asiani aamuisin tai kiireessä. LV:n herkälle iholle suunnattu Kosteuttava misellivesi 3 in 1* on hinta-laatusuhteeltaan hyvä misellivesi. Meikkejä en lähtisi tällä nimenomaisella misellillä poistamaan, mutta kevyeeseen ihon puhdistamiseen ja raikastamiseen se on kelpo kaveri. Meikkejä misellivedellä poistaessa turvaudun Garnierin miselliveteen.

Aamuisin kosteutan ihoni tällä triolla. Lumenen Bright Now 360 Korjaava silmänympärysvoide on marketista löytyvien sy-voiteiden aatelia. Tämä kosteuttaa tehokkaasti ja imeytyy nopeasti. Iltakäyttöön kaipaan toki vielä tuhdimpaa tuotetta. Pakkaus on aivan loistava, niin kätevä pumpulla varustettu hygieeninen tuubi! Olen suositellut tätä ainakin viidelle ystävälleni ostettuani tämän itse kokeiluun jokin aika sitten.

Colosén Alppiyrttitiiviste* on astetta hoitavampi tuote, joka ennaltaehkäisee ikääntymisen merkkejä. Tiiviste, tai kutsun tätä mieluummin seerumiksi, sopii hyvin meikin alle, sillä se kosteuttaa ihoa, mutta imeytyy kuitenkin nopeasti. Seerumi tuoksuu mielestäni puhtaalle pyykille, mikä on hämmentävää, mutta samalla aika mahtavaa. Nenäni lisäksi ihoni tykkää tästä kovasti, sillä ihoni on ollut tämän kanssa kirkkaamman ja kimmoisamman näköinen ja tuntuinen. Tätä voi käyttää myös silmänympärysiholle, mikä on plussaa. Saamani pullo on kulunut jo puoleen väliin ja nyt mietinkin, että raaskinko ostaa tätä lisää… Yleensä minulla on käytössä samaan aikaan ainakin kolme seerumia, mutta nyt olen käytellyt tätä yhdessä öljyn kanssa.

Toinen hoitavampi ja selkeästi ikääntymistä ennaltaehkäisevämpi tuote tämänhetkisessä päivittäisessä kosmetiikka-arsenaalissani on Colosén Egalisante 24-h Erikoishoitovoide*. Tämä on tarkoitettu suojaamaan ja ravitsemaan aikuista ihoa, joten kyseessä on koostumukseltaan melko runsas tuote, mutta minä kaipaan meikin allekin tällaisen kunnolla kosteuttavan ja ravitsevan tuotteen. Ihoni on kyllä tykännyt tästäkin tuotteesta ihan hirmuisesti, enkä tiedä pystynkö enää palaamaan kevyempien voiteiden pariin. Miksi toisaalta pitäisikään, täytin mä kuitenkin jo 30 vuotta. ;) Saatan kirjoitella tästä ja Alppiyrttitiivisteestä vielä oman postauksensa myöhemmin.

Illalla tykkään läträtä kasvoilleni oikein kunnolla kosteutta rasvojen ja öljyn muodossa. Silmänympärysvoiteena käytän nukkumaan mennessä Bobbi Brownin supernättiin purkkiin pakattua myöskin sisällöltään loistavaa Hydrating Eye Creamia. Olen kirjoittanut tuotteesta enemmän täällä.

Yövoiteen alle levitän tällä hetkellä öljyä, sillä ihoni janoaa niin paljon kosteutta, etteivät pelkät seerumit ja voiteet riitä. Frantsilan Ruusu Kasvoöljystä* olen kirjoittanut enemmän täällä. Oikein riemastuin palattuani käyttämään muutaman kuukauden tauon jälkeen öljyjä, sillä iho on aivan eri tuntuinen ja näköinen niiden suoman kosteuden ja ravitsevuuden avulla.

Yövoiteina vaihtelen Lumenen Bright Now Heleyttävää ja ravitsevaa yövoidetta ja Laveran Re-Energizing Sleeping Creamia*. Lumenen yövoide on tuhdimpaa ja aivan mahtavan kosteuttavaa. Höh, kun en ole tästäkään saanut kirjoiteltua missään vaiheessa enempää. Laveran yövoiteesta kirjoittelin juuri täällä. Tämä vaatii minun ihollani alleen seerumin tai öljyn, mutta mieheni normaalimmalle iholle tämä sopii loistavasti yksinäänkin.

Lopuksi katsellaan hieman tällä hetkellä käytössäni olevia erityisempiä, kerran-pari viikossa käytettäviä ihonhoitotuotteita sekä yhtä päivittäisessä käytössä olevaa ekstratuotetta. Olen suuri yön yli jätettävien kosteuttavien naamioiden ystävä. Samparin So Much To Dew Midnight Mask* oli ensimmäinen lajiaan johon tutustuin, ja se on edelleen suosikkini. Olen tätäkin käyttänyt jo ainakin yhden tuubin aiemminkin ja aion jatkossakin hankkia tätä lisää. Postaus täällä. Tartun tähän useimmiten silloin, kun tiedän ilta-aamuvuoron välisen yön jäävän superlyhyeksi. Aamulla on mukavampaa nousta viiden tunnin unien jälkeen, kun edes iho on hyvin kosteutettu ja näyttää freesiltä, vaikka olo olisi kauhea.

Colosén Savinaamiosta* tuli suosikkini puhdistavien ja kirkastavien naamioiden joukosta ja olen jaksanut käyttää sitä säännöllisesti viikoittain pehmeän ja siloisen ihon toivossa. Kirjoittelin Savinaamiosta hiljattain täällä. Postauksesta löytyy myös heinäkuun loppuun asti voimassa oleva alekoodi Colosén tuotteisiin.

Kun Lushin karkea Cup O’ Coffee-kuorintani loppui, siirryin käyttämään V10 Plus-merkin erittäin hellävaraista Water Based Peeling Facial Maskia*, vesimäistä kuorintaa, joka poistaa hämmentävän tehokkaasti kuollutta ihosolukkoa ja saa ihon näyttämään kirkkaalta ja tuntumaan uskomattoman pehmeältä. Tämä ja Colosén Savinaamio ovat melkoinen tehoyhdistelmä!

Kasvosuihkeista on tullut minulle tärkeä päivittäinen osa ihonhoitoa ja minulla onkin nykyään aina käytössä yksi tai kaksi erilaista vaihtoehtoa. Tällä hetkellä aktiivikäytössä on MACin Prep + Prime Fix+ Cucumber, jota ei käsittääkseni tässä nimenomaisessa tuoksussa tällä hetkellä enää saa. En kiinnitä tällä meikkiä, koska en koe tätä siihen tarkoitukseen mitenkään parhaana mahdollisena tuotteena, mutta suihkauttelen tätä päivän mittaan kosteuttamaan ja raikastamaan ihoa. Olen jäänyt näihin täysin koukkuun, vaikka en voikaan sanoa, että nämä toisivat varsinaisesti mitään suurta hyötyä iholleni.

Toivottavasti joku jaksoi lukea tämän kilometripostauksen. Minulla itselläni oli ainakin hauskaa tätä kirjoittaessa, sillä intouduin taas miettimään miten kivaa ja rentouttavaa ihon hoitaminen on! Olen pohtinut viime aikoina stressin ja työkiireiden keskellä, että minulla ei ole kauheasti sellaisia päivittäisiä päätä nollaavia harrastuksia, mutta onhan minulla ainakin ihonhoito. :D

Näkyikö minun tämän hetken suosikkieni joukossa teille tuttuja tuttuja? Mitkä ovat teidän tärkeimmät tuotteenne päivittäisessä ihonhoidossa?

Leppoisaa sunnuntaita! <3

*Tuote satu blogin kautta.

Ihastuttava löytö apteekista

Olen taas tehnyt hyviä löytöjä apteekkikosmetiikan parissa, joten perjantain kunniaksi haluan antaa pikaisen vinkin minut täysin valloittaneesta vartalonhoitokaksikosta.

Minusta on tuntunut, etten ole löytänyt oikein kivaa vartalovoidetta pitkään aikaan. En tiedä onko ihoni tullut jotenkin vaativammaksi, mutta siinä missä ennen useimmat kevyemmätkin vartalovoiteet tuntuivat kosteuttavan ihoani kelvollisesti, ei minulle nykyisin tunnu riittävän kevyemmät voiteet edes kesäisin. Ennen saatoin piristää itseäni hyvin helpolla keinolla, nimittäin ostamalla vain kauppareissulla jonkin uuden vartalovoiteen. Viime aikoina olen jättänyt useat purkit kauppaan, sillä en vain ole saanut aiemmanlaisia vartalovoidekicksejä enää aikoihin. Paitsi nyt.

ACO Wild Honey With A Touch Of Vanilla-vartalovoide tuoksuu juuri niin hyvältä kuin kuulostaakin. Pehmeän herkullinen, hiukan makea tuoksu ei ole ollenkaan liian voimakas tai imelä, vaan juuri sopiva. Se ei jää tuoksumaan iholle pitkäksi aikaa häiritsevän vahvana. Parasta tässä on kuitenkin koostumus. Voide imeytyy kuivahkoon ihooni hetkessä, mutta jättää silti kosteutetun tunteen. Voin käyttää tätä huoletta juuri ennen nukkumaanmenoa ilman että lakanat tulevat klähmäiseksi. Pumppupullo saa myös pisteitä, sillä se on erittäin kätevä. Pakkaukset näissä ovat minun mielestäni muutenkin supernätit ja söpöt.

Myös saman sarjan suihkuvoide on ihastuttanut minua kovasti. Se pesee ihon hellävaraisesti ja kuivattamatta. Suihkuvoiteessa hunajaisen vaniljainen tuoksu on vahvempi, eikä yhtä pehmeä kuin vartalovoiteessa, mutta ihana se on silti. Sekä suihkuvoidetta että vartalovoidetta myydään myös muissa tuoksuissa, mutta en ole niihin ihastunut niin kovasti kuin näihin.

ACOa myydään apteekeissa. Nämä maksoivat molemmat reilusti alle kympin kappale. Suosittelen lämpimästi testaamaan, jos hakusessa on kosteuttava, mutta nopeasti imeytyvä vartalovoide! Mitään vartalovoin kosteutustehoja ei voiteessa tietenkään ole, mutta kevyttä, mutta silti hyvin kosteuttavaa voidetta kaipaaville tämä on pätevä ehdokas.

Oletteko te testanneet näitä? Mikä on suosikkikosteuttajanne vartalolle juuri nyt?

Mukavaa viikonloppua!

1 2 3 113